New York Mets on legendaarinen baseball-joukkue, jota ei voi sivuttaa lajista puhuttaessa. Joukkue pelaa Yhdysvaltain Major League Baseball -sarjassa, jossa se on niittänyt runsaasti menestystä yli 50-vuotisen historiansa aikana. Joukkue on muuan muassa voittanut arvostetun Word Series -tittelin kaksi kertaa 60-luvulla, kun taas kansallisen National League-mestaruus on otettu seuran haltuun huimat 5 kertaa.

Lienee tarpeetonta nostaa esille, että baseball on erittäin seurattu urheilulaji Yhdysvalloissa. Sen suosio on huomattavasti suurempi kuin esimerkiksi kotimaisen pesäpallon, joka muistuttaa tietyissä määrin amerikkalaista vastinettaan.

New Yorkin paikallisottelut kiinnostavat turisteja ja paikallisia

New York Mets herättää tunteita ympäri Yhdysvaltoja niin lajia seuraavien fanaatikkojen kuin tavallisten kansalaistenkin keskuudessa. Seura on onnistunut rakentamaan ympärilleen vahvan brändin, jota on vaikea unohtaa. Tällä sivustolla pääset tutustumaan tarkemmin joukkueesta kertoviin aiheisiin, joten jos olet Mets-fani, et voi missään nimessä jättää tämän sivuston lukemista kesken.

Suositun joukkueen kotiareena on Queensin kaupunginosassa sijaitseva Citi Field, jonne mahtuu hurjat 45 000 henkilöä. Kun koko paikka on laitojaan myöten täynnä, on tunnelma käsittämättömän uskomaton. Vastaavaa baseball-huumaa ei voi aistia edes television välityksellä, vaan siihen pääsee parhaiten käsiksi paikan päällä. Eräs vetovoimainen tapahtuma on esimerkiksi Yankeesia vastaan pelattava ottelu. Kyseessä on tunteita herättävä paikallisottelu, jossa kisataan kaupungin herruudesta.

Tunnusväreinä sininen ja oranssi

Sininen ja oranssi ovat värejä, jotka Yhdysvalloissa yhdistetään poikkeuksetta New York Metsiin. Tämä ei ole juurikaan muuttunut sitten 60-luvu ja alkuperäistä ulkonäköä kunnioitetaan edelleen sekä tiimin sisällä että sen ulkopuolella. Tosin poikkeuksia peliasuun tehdään toisinaan esimerkiksi ajankohtaisten tapahtumien aikaan.

New York Metsin tunnetuimmat vaikuttajat

Esittelemme sivustollamme tarkemmin myös joukkueen merkkihenkilöitä. David Wright on kiistaton legenda ja tunnettu tiimin kasvatti, joka on osoittanut lahjakkuutensa jo nuorella iällä. Wright kuuluukin koko liigan tunnetuimpiin pelaajiin – eikä syyttä!

Toinen joukkueen tavaramerkki on päävalmentaja Terry Collins, joka on luotsannut Metsiä todella pitkään. Vaikka hän onkin sarjan vanhimpia tekijöitä, ei ikä ole missään tapauksessa hidastanut tämän huippuvalmentajan toimintaa. Collins on räiskyvä persoona, jonka suorat mielipiteet ovat herättäneet monenlaisia tunteita. Viimeisten vuosien aikana päävalmentajan temperamentti on hieman laantunut, vaikka Collins haluaakin edelleen vaalia omia maneereitaan.

Vedonlyönti on olennainen osa baseballia

Mitä olisikaan urheilu ilman vedonlyöntiä? Tämä sama väittämä koskee myös baseballia. Major League Baseballista kiinnostuneet henkilöt voivat lyödä vetoa useilla eri sivustoilla, ja tarjontaa todella riittää jokaiseen makuun.

Baseballissa käytetään useimmiten amerikkalaisia moneyline-kertoimia, joihin kannattaa tutustua tarkasti ennen vedonlyönnin aloittamista. Niiden käytäntö nimittäin poikkeaa huomattavasti eurooppalaisista vedonlyöntikertoimista. Kun kerran opettelet tulkitsemaan moneyline-vetoja, et varmasti unohda taitoa koskaan ja surffailet sulavasti urheilusivustolta toiselle. Mukavia hetkiä New York Metsin parissa!